top of page

JENNI JANAKKA

Jenni Janakka (34) on kirjoittaja, kirjailija ja puhetaiteilija. 

​

RÖYHKEYSKOULU

Tammikuussa 2019 ilmestyi kirja Röyhkeyskoulu (Tuuma kustannus 2019). "Röyhkeyskoulu pureutuu raikkaasti siihen, miten minäkuva rakentuu. Se opettaa sinut näkemään oman osaamisesi ja luottamaan itseesi. Olemme muutakin kuin stereotyyppiset lokeromme, joihin tungemme itsemme ja toisemme turhia kyseenalaistamatta."

​

Janakka on kiertänyt puhumassa Röyhkeyskoulunsa kanssa syksystä 2017 lähtien. Aluksi tilaisuudet oli reilun tunnin mittaisia luentomuotoisia tilaisuuksia, mutta sittemmin tilaisuuksia on ollut 30 minuutin inspiraatio puheista aina 4 tunnin työpajoihin. 

​

HYVÄT JA HUONOT UUTISET

Kirjoittajana Jenni Janakan käden jälki näkyy oman blogin lisäksi myös Nelosen suositussa viihdeohjelmassa Hyvät ja huonot uutiset. Jenni aloitti ohjelman käsikirjoittajana kaudella 10., minkä lisäksi kaudella 11 hän myös ohjasi jaksoja. Kaudella 12. Jenni on Hyvien ja huonojen uutisten ohjaaja ja käsikirjoittaja.

​

HIMOCAST -PODCAST

Aivan loppuvuodesta 2018 julkaistiin ensimmäinen jakso Himocast -podcastia. Yhdessä suositun bloggaajan ja vaikuttajan Kaisa Merelän kanssa Janakka puhuu seksistä ja seksuaalisuudesta. Podcast on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion.

 

​

MUUTA

Vuonna 2016 valmistui hänen esikoisromaaninsa Vahvankaltainen käsikirjoitus, jonka pääteemana oli minäkuva. "Päähenkilö Heidi nauttii seksistä ja vaihtuvien kumppaneiden viehätyksestä. Oma seksuaalisuus on hänelle väline tutustua itseensä, esittää itselleen kysymyksiä, joita ei ole aikaisemmin halunnut kysyä. Kohdata, hyväksyä ja oppia rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin on." 

   Käsikirjoitus ei saanut kustannussopimusta, mutta Janakka on asennemuija ja hän luki sen itse äänikirjaksi omakustanteena Vent Musicilla.

​

Jenni Janakka aloitti uransa näyttelijänä ja on esiintynyt mm. elokuvissa 8-pallo, Vares - Huhtikuun tytöt sekä Luokkakokous. Hänet on nähty myös televisiosarjoissa Pelimies ja Koukussa.

 

Janakka on juontanut lukuisia yritystilaisuuksia ja tapahtumia. Mm. kaudella 2015-2016 hänen äänensä kaikui Jokereiden kotiotteluissa väliaikaohjelman juontajana. 

​

bottom of page