Olin hyvin nuori, kun ihastuin ensimmäisen kerran. Muistikuvieni mukaan minulla kerkesi olemaan kolme eri heilaa ennen kuin astelin ensimmäisen kerran Alhoniityn ala-asteen ovista. Ylä-asteen aikana minulla oli kaksi poikaystävää, ja oli ihan täysillä sekaisin molemmista. Lukiossa oli lisää sydäntä kuormittavaa tunteen paloa.
Kun teini alkaa seurustella, harva olettaa, että tuossa on nyt hänen elämänkumppaninsa. Me ymmärrämme, että teininä ja nuorena seukkaillaan, eikä se ole mitään lopullista, eikä sen tarvitsekaan olla. Me ymmärrämme, että ihminen ja sen mieltymykset kasvaa ja muuttuu. Me kannustamme nuorta kasvamaan ja tutustumaan itseensä ennen kuin lähtee tekemään mitään suuria päätöksiä. Kun me suhtaudumme nuoren kehitykseen romanttisella rintamalla tällä tavoin, mietin miksi työuran suhteen asenteemme on vallan toinen?
14–15-vuotiaan pitäisi osata tehdä jo tärkeitä päätöksiä työuran suhteen, jotta peruskoulun lopulla osaisi tehdä taktiset liikkeet opiskelujen suhteen. Pitäisi olla jo käsitys itsestä, ja siitä millainen tekijä on. Mitkä ovat omat vahvuudet työelämässä ja työyhteisössä toimittaessa? Mitkä on minun kiinnostuksen kohteet tässä maailmassa?
Siitä hetkestä lähtien, kun lapsi oppii puhumaan, häneltä aletaan tenttaamaan, mikä hänestä tulee isona. Hänen tekemisiään ja kiinnostuksiaan tarkkaillaan siinä toivossa, että jostain saisi vihiä, mitä tuo possujunassa köröttelevä ihminen mahdollisesti tekisi 30 vuoden päästä.
Samalla kun aikuiset tenttaavat lapsen perspektiivistä käsittmättömän kaukaisista asioista, he kuitenkin kontrolloivat kaikkea oleellista, mitä heidän elämässään sillä hetkellä on. Koska syödään, voiko mennä pihalle kaverin kanssa leikkimään tai saako tänään jätskiä? Kysyisivät mielummin, että haluatko mennä tänä kesänä Muumimaailmaan vai Lintsille.
En voi olla miettimättä, onkohan tässä aikuisten innokkaassa tarpeessa kysellä ja arvailla lapsen tulevaa uraa kysymys vain jostain oman egon nostalgisesta syleilystä. Hellitään itseä sillä kauniilla ajatusleikillä, missä kaikki ovet ovat vielä avoinna ja kun kaikki oli vielä mahdollista.
Minusta ei tullutkaan nuorta lahjakkuutta.
Minä osasin vastata aikuisten kysymykseen "mikä sinusta tulee isona" jo hyvin nuorena. Halusin tulla näyttelijäksi. Ensimmäisen palkkatilini tienasin 10-vuotiaana teatterin lavalla, ja sen jälkeen jatkoin päättäväisenä teatterin parissa. Harjoittelin ja koulutin itseäni. Tein töitä sen eteen. Aikuiset ihastelivat minun intoani asian suhteen, ja se tuntui ihan pirun hyvälle.
Mutta miten minun pitää suhtautua siihen, ettei minusta tullutkaan Ansa Ikosta? En saavuttanutkaan lapsuuden unelmaani. Sen perusteella, millaisia tarinoita me kerromme, minun kai pitäisi ajatella, että epäonnistuin. En onnistunutkaan unelmassani ja nyt minun pitää tyytyä b-vaihtoehtoon.
Meidän kulttuurimme palvoo henkilöitä, jotka erottuvat jo nuorena jollain taidollaan. Lähestyessäni kolmeakymppiä minulla oli ihan hirveä kriisi tämän takia. Koin hukanneeni nuoruusvuoteni. Olin käyttänyt ne väärin. Minusta ei tullutkaan nuorta lahjakkuutta. Ei Tuure Boeliusta, Perttu Pölöstä, Ronja Salmea tai Kimi Räikköstä.
Minua hävetti oma elämäntarinani, jopa siinä määrin, että 26–28-vuotiaana tituleerasin itseäni "epäonnistuneeksi näyttelijäksi". Ajattelin, että sanon itse suoraan sen, mitä muut ihan varmasti ajattelevat. Kyllä, suojamekanismi.
Minulla kesti ihailtua kaavaa pidempään ymmärtää oma osaamiseni. Kun pohdin nykyistä työtilannettani ja asioita mitä teen, en voisi kuvitellakaan itselleni paremmin sopivaa työtä. Tästäkin huolimatta jokin irvileuka minussa sysää ajattelemaan tätä kaikkea tarinana luovuttamisesta. Minä luovutin lapsuuden unelmani suhteen.
Mikä siinä on, että tämä tuntuu epäonnistumiselta? Joskus on hyvä luovuttaa! Ymmärtää päivittynyt tilanne, mihin on tultu ja mitä opittu, ja sen perusteella muovata käsityksiä.
Jos tarkastelen työuraan romanttisten suhteiden retoriikalla, pääsen ehkä lähemmäksi sitä totuutta, mitä tapahtui.
Jos tarkastelen työuraan romanttisten suhteiden retoriikalla, pääsen ehkä lähemmäksi sitä totuutta, mitä tapahtui. Minä ja näyttelijänura. Meillä oli ihanaa aikaa yhdessä. Koimme ja teimme paljon, opimme ja ymmärsimme, – ja nyt kaikkien näiden kokemusten jälkeen tiemme erkanevat. Me kasvoimme erilleen. Minä opin ymmärtämään paremmin itseäni tekijänä. Opin ymmärtämään millaisten asioiden tekemisestä nautin, ja millaisten asioiden äärellä haluan itseäni kehittää. Opin myös paljon sinusta, ja kiitos siitä.
Meidän eromme ei ollut riitaisa. Kivulias kyllä, mutta ei riitaisa. Tulemme hyvin toimeen, ja aina välillä kohtaamme lämpimissä merkein. Minä en ole mustasukkainen heistä, jotka saavat jatkaa näyttelijänuran kanssa, vaan iloitsen heidän liitostaan.
Sen polunkin voi hahmottaa vain jo kuljetulta osin.
Miksi emme suhtaudu työelämään yhtä rationaalisesti kuin parisuhteeseen? Elämä ei mene niin kuin tarinoissa kerrotaan. Tarinat ovat aina pelkistettyjä otteita tästä mielettömästä elämästä. Ei ole olemassa mitään polkua, jossa askeleita ottamalla tapahtuu asioita sovitussa syy-seuraussuhteessa. Ei ole olemassa vain yhtä reittiä tai yhtä tarinaa. Ja sen polunkin voi hahmottaa vain jo kuljetulta osin.
Kun vielä mietitään tämän päivän työelämän ja maailman vimmaisia muutoksia, on älytöntä glorifioida vain tarinaa, missä 14-vuotiaana keksitty ammatti olisi koko totuus työurasta. Harva meistä tekee enää töitä samassa tallissa niin pitkään, että kakkukahveiden yhteydessä ojennetaan kultakello.
Voisimmeko siis päivittää tätä harhaisen romanttista käsitystämme työurista? B-suunnitelma on joskus sopivampi kuin se a-vaihtoehto. Voisimmeko kunnioittaa suunnanmuutoksia, koska ne voivat olla rohkeutta ymmärtää oma kasvu? Kyky päivittää omat käsitykset omista kiinnostuksen kohteista ja taidoista.
Hieman armoa. Näin me vapauttamme aikaa ja energiaa itseensä pettymisestä, johonkin järkevämpään.
- -
Ja lopuksi vielä terkut Arkadianmäelle. Edellinen hallitus tuntui kannustavan pakotettuun kumppanuuteen ensirakkauden kanssa. Jos halutaan miettiä, miten yksilö olisi tehokkain, hyödyllisin ja tervein osa yhteiskuntaa, niin missä excelissä sellainen kannustus näytti fiksulta?
Comentarios