Tiistaina juhlittiin Röyhkeyskoulu -kirjaa ja tänään se fyysinen teos oikeesti kaupoissa. Minun kirjoittamani kirja on tästä päivästä eteenpäin käsin kosketeltava, todellinen asia, jonka voi ostaa ja viedä kotiinsa. Siinä on kannet ja ja sivuilla mustetta sanojen tarpeen mukaisesti.
Miltä nyt tuntuu?
Iso kysymys. Eikä noin isoon kysymykseen oikein löydy vastausta, joten on pakko rikkoa kokemus pienempiin osiin. Hetkiin.
Hetki 1. Fyysinen kirja ensimmäistä kertaa kädessä
Kustantamo lähetti Postin välityksellä minulle paketillisen Röyhkeyskoulu -kirjoja. Hain paketin matkallani Hyvien ja huonojen uutisten kuvauksiin. Siellä se pakettin nökötti nurkassa avaamattomana koko pitkän kuvauspäivän. Ajattelin, että odotan siihen, kun pääsen kotiin ja saan rauhassa keskittyä kirjani hiplaamiseen. Kykenin odottamaan iltaan.
Kun se sitten viimein oli kädessäni, minua nauratti. Tuntui epätodelliselta ja hauskalta, että sanat koneellani olikin nyt paperilla. Se tuntui myös projektin päätökseltä, mitä se osin olikin. Projekti, jossa minä lähden kirjoittamaan kirjaa, sitten sitä viilataan ja muokataan, kantta suunnitellaan ja vedokset hyväksytään. Lopulta painokone laitetaan hikoilemaan. Projekti on valmis. Tehty. Ohi.
Hetki 2. Bestis saa kirjan käteen
En ole tehnyt kirjaa yksin. Minulla on ollut asennemuijakavereita, joiden kanssa olen kirjan asioita pohtinut ja mutustellut. Ehkä eniten sisältöön sekä omaan tekemiseeni vaikuttanut henkilö on minun bestis. Kiitos hänelle siitä!
"Ajattele Jenni, sä olet kyennyt kirjoittamaan näin monta erilaista sanaa peräkkäin." sanoin bestikseni ensimmäisenä saadessaan kirjan käteen. Ihan paras kommentti ja 100% totta! Tuntui hyvältä jakaa hetki ihmisen kanssa, joka on tukenut minua aivan alusta lähtien. Tuijottaa yhdessä puhisemisen tuotosta. Plus sinä samana päivänä hänelle tarjoutui työrintamalla jotain aivan todella herkullista. Kirjani sisältö eli jo arjessamme.
Hetki 3. Kirjajulkkaripäivä
Kun sain muut työt tehtyä ja aloitin valmistautumisen iltaan, iski kauhu. Illalla ihmisiä saapuisi sovittuun paikkaan kirjani takia. Sinne tulisi ihmiset kuuntelemaan minua. En jännitä yleensä, mutta silloin jännitin. Alkoi jopa pelottamaan. Mitä jos minä en täytäkkään ihmisten odotuksia? Mitä jos asiani onkin tylsää? Mitä jos kustantamon ihmiset, ystävät, tuttava ja muut paikalle saapuvat ihmiset pettyvät minuun? Kyllä, myös Röyhkeykoulu -kirjan kirjoittajakin ajattelee näin. Ymmärsin, soittaa äitilleni. Soitin heti. Sillä noiden hourupäisten kauhistelujen kanssa ei todellakaan kannata yksin viettää aikaa.
"Mitä jos mä olen ihan mitäänsanomaton, hailakka?" En ollut päässyt lausetta kunnolla loppuun, kun kuulin äidiltä pääseen tirskahduksen. Aloin nauraa. Tajusin, millaisia tilanteita äiti on kanssani melkein 33 vuoden ajan jakanut, ja hailakka ei ole taatusti ensimmäisten tuhannen sanan joukossa, kun kuvailevaa sanaa etsittäisiin. Olen asennemuija, koska osaan lähteä ratkaisemaan välittömästi eteeni tullut ongelmaa. Hoidetaan ja ratkaistaan se, sitten voi siirtyä eteenpäin. Minä tarvitsin jonkun sanomaan minulle ne rohkaisevat sanat ja tirskahtamaan houreiluilleni. Minä soitin äidille.
Julkkarit meni hyvin, ole aika varma siitä. Mitään kovin tarkkoja muistikuvia, joiden pohjalta voisi lähteä tilaisuuden onnistumista tarkastelemaa, ei ole. On vain hulinaa, huumaa ja halauksia. Niistä päättelen kuitenkin sen, että hyvin meni ja hyvältä tuntu!
Hetki 4. Kirja kauppoihin
Tänään kirja sekä äänikirja on saapunut kauppoihin. Tänään tuntuu vapaalta! Tuo kirja ei ole enää minun. Se on maailmalle karannut lapseni, joka jo elää toisten ihmisten kanssa. Minä en voi sille enää mitää. Minä en voi (enää) vaikuttaa siihen, millaisia hetkiä ihmisillä on tuo kirjan äärellä. Se ei ole enää minun. Se on meidän. Se on teidän.
Nyt minulla vapautuu aikaa lähteä suunnittelemaan mm. Röyhkeyskoulun tämän kevään kiertuetta. Kiertämään on päästävä, koska ihmisten luona on niin mukavaa! Tämän kirjan aiheen äärellä on ilo lähteä kohtaamaan muita asennemuijaantuvia!
Comments