HUOM! Tämä ei ole mielipidekirjoitus, eikä tyypillinen blogikirjoitus. Tämä ei ole tutkivaajournalismia. Ei ote minun elämästäni. Tämä seuraava on jokin sortin tekstitaideteos. Haluan luottaa sinuun rakas lukija, että ymmärrät taiteilija Janakan tarpeen kirjoitella välistä vähän minkäki sorttisia tekstejä. Tämä on Laskunmaksupakina. Ole hyvä!
Lasku.
Ainoat paperiasiat, mitä Postin, entisen Itellan työntekijät tuovat.
Niitä tulee myös sähköpostiin.
Tai OmaPostiin.
Tai palveluntarjoajan nettisivuille, kun kirjautuu sisään omille sivuille.
Niitä tulee vähän eri paikkoihin, eikä niitä sitten muista maksaa, kun ei muista mihin mikäkin on tullut. Tai ei halua maksaa. Tai ei halua muistaa maksaa.
Hyvin eri tunne, mutta sama lopputulos.
Mikä siinä onkin, että maksamista lykkää. Niitä laskuja on, ja niiden olemassa olon tietään, mutta sitä verkkopankkiin kirjautumista ja niitä viitenumeroiden näpyttelyä ei vaan jaksa tehdä. Ei kiinnosta. Asia kutkuttaa mieltä yhtä lujaa kuin Ikean Billy-hylly.
En maksa!
Laitan kännykkääni muistutuksen. Se hälyttää. Siirrän muistutuksen huomiselle. Se hälyttää. Torkutan, ja sitten siirrän huomiselle. Aattelen, että huomenna minä maksan. Koittaa huominen. Töissä on ollut ihan tosi rankkaa, olen antanut itsestäni niin paljon. Olen kyllä tässä tehnyt niin paljon kaikkee. Ei pidä olla liian ankara itselleen. Aina mä oon kans vaatimassa itseltäni. Kyllä sitä ihmisen pitää muistaa välillä rauhottua ja olla ihan vaan ja katsoa Netflixiä. Ja miksi aina pitää sen suorittaja-minän olla vaatimassa minulta niin paljon, kun siis mulla on jo oikeesti niin paljon kaikkee. Mulla on niin rankkaa. Tää mitä mä koen on ihan kohtuutonta. Kyllä tätä hetken, mutta oikeesti pitää välillä olla vaan. Kohta sitä taas ollaan niin kuormittuneita.
Siirrän.
Maksan vasta ens maanantaina. Sunnuntaina ei voi, koska oikeesti pitää muistaa kunnioittaa lepopäivää. Mä en ole mikään nuori enää, joka vois tehdä duunii ja kaikkii hommii 24/7.
Sit tulee maanatai ja silloin on just kaikkee ku viikko käynnistyy, ja pitää ottaa hommat haltuun. Siirrän. Alan inhoamaan itsäni, koska en saa avattua nettipankkiani ja vaan hoidettua sitä. En halua mennä nettipankkiini! Elämä näkyy edessäni, enkä halua sitä vittuilua. Vihaan itseäni.
Vihaan edestä. Vihaan takaa. Vihaan töissä, ja vihaan ku makaan.
Tiistaina luokseni saapuu maksumuistutus.
No eihän tällä oo ees kiire!
Tässä on paljon myöhäisempi päivämäärä kuin siinä edellisessä. Saan aloittaa valssini uudestaan. Tämän koko elämän jatkuvan kivuliaan Macarenan. Dalla bu ia haba, edu Magarena ketu kueo ito tengo i tito ...ja en maksa.
Mikä mussa meni vikaan?
?
.
.
Maksoin. Aika kiva. Ei ollut paha. Tuli kevyt olo.
Lasku.
Ainoat paperiasiat, mitä Postin, entisen Itellan työntekijät tuovat.
Niitä tulee myös sähköpostiin.
Tai OmaPostiin.
Tai palveluntarjoajan nettisivuille, kun kirjautuu sisään omille sivuille.
Niitä tulee vähän eri paikkoihin, eikä niitä sitten muista maksaa.
Tai ei halua maksaa. Tai ei halua muistaa maksaa.
Hyvin eri tunne, mutta sama lopputulos.
Mikä siinä onkin, että maksamista lykkää. Niitä laskuja on ja niiden olemassa olon tietään, mutta sitä verkkopankkiin kirjautumista ja niitä viitenumeroiden näpyttelyijä ei vaan jaksa tehdä...
Kommentare