Selasin pari iltaa sitten, juuri ennen nukahtamista, sängyssäni iltapäivälehtiä. Kohdalle osui juttu Leonardo DiCaprion ja hänen kumppaninsa Euroopan reissusta. Siinä kerrottiin kuinka DiCaprion kumppani on postannut useampia kuvia lomailusta Instagramiin. Jutun loppupuolella kerrattiin, mistä Leonardo DiCaprio onkaan meille kaikille tuttu.
"DiCaprio on tehnyt näyttelijäntyötä 90-luvun alusta lähtien. Nykyään on yksi parhaiten palkattuja Hollywoodin miesnäyttelijöitä. Rakkauselämässään DiCaprio ei ole ollut yhtä menestynyt. Hänellä on ollut julkisuudessa lukuisia eri tyttöystäviä, mutta kihloissa tai naimisissa tähti ei ole koskaan ollut. Miehellä ei ole myöskään lapsia."
Pysähdyin pohtimaan, mistä toimittaja tietää, että DiCaprio on epäonnistunut rakkauselämässään? Vaaditaanko siis rakkauselämässä menestymiseen avioliittoja, kihloja ja lapsia? DiCapriohan saattaa kokea olevansa menestynyt rakkauselämässään, ja elänyt juuri hänen näköistään elämää. Ei kaikki unelmoi avioliitosta. Mikä oikeus siis on kenelläkään lähteä ulkoapäin arvottamaan toisen ihmisen rakkauselämää onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi?
DiCaprion puolesta en voi puhua. En tiedä hänen päänsä sisäisestä toiminnasta yhtään mitään! Nolla! Nada! Mutta omastani tiedän. Olen itseäni useamman kerran tituleerannut pitkäaikaissinkuksi (tämä, koska halua kuulostaa nokkelta). Minulla ei ole unelmissani perinteinen parisuhde, en kaipaa asuntooni ketään. Haluan ottaa asuntolainani yksin.
Minulla on ollut onni rakastaa elämääni sattuneita, ihania tyyppejä. Monta upeaa ihmistä, jota olen saanut rakastaa.
Ajatellaanpa minun ruotsalaista rakastajaa, joka oli osa elämääni 1,5 vuoden ajan. Minä rakastin häntä, ja ehkä jollain tasolla rakastan häntä edelleen. Vaikka meidän suhde päättyikin hieman kökösti, olen silti erittäin onnellinen siitä, että hän oli osa elämääni hetken ajan. Hän oli elämässäni ja minä sain olla hänen elämässään. Suhteen piti kuitenkin päättyä, se tuli päätökseensä. Se ei minun mielessäni tee siitä suhteesta mitenkään vähempi arvoista. En koe, että me epäonnistuimme. Päinvastoin me onnistuimme. Meillä oli hetken toisemme ja saatana hauskaa!
Siinä missä jokainen rakentaa omannäköistään elämää, myös rakkauselämästä saa pyrkiä luomaan siitä juuri sellainen kuin itselle sopii. Ei meidän kaikkien ole pakko toistaa traditionaalista mallia. Ja vaikka en sitä itse kaipaakaan, ei se tarkoita sitä, etten iloitsisi niiden ihmisten puolesta, jotka sitä haluavat. Rakkaus on mahtavaa.
Mielestäni rakkauselämässä voi epäonnistua silloin, jos ei kykene kohtaamaan itseään ja kumppaniaan/kumppaneitaan. Aidosti ja avoinna.
Kuvassa erään toisen rakastajan kyydissä Italiassa. Hänen ja minun tarina, myös mitä ihanin!
Oman rakkauselämän pohdiskelua löytyy myös kirjastani Vahvankaltainen. Hanki Heidin tarina kuunteluun tästä!