• Jenni Janakka

Voiko empatia auttaa jaksamaan kiireistä arkea?

Havahduin pari vuotta sitten siihen, että moni tuttavani ilmaisivat olevansa ihan loppu. Kokemuksiin liittyi pitkittynyttä venymistä, jotta sai työt/arjen sujumaan, tunnetta hallinnan puutteesta ja alituista kiirettä. Itse tunsin myös samoin, ja sekös harmitti. Jos kaikki on ihan loppu, niin onko minunkin pakko olla? Enkö minä voisi olla tässä tilanteessa se, joka joukkuepelaajana ottaan toisilta taakka hieman omille harteille?


Pysähdyin miettimään, että jos niin monet ovat ihan loppu, silloin kyse ei ole yksilön ongelmasta vaan jokin ajassamme oli muuttunut. Mikä on muuttunut? Miten sen kanssa pystyisi elämään?


Kirjassa Empatiakoulu - välineitä työelämässä jaksamiseen (ilmestyy 29.9.2022) listaan asioita, mitkä meitä romuttavat. On ensin nähtävä se, mikä tekee arjen kokemuksestamme vaativampaa, jotta voimme pohtia ratkaisuja. Työelämässä konkreettisesta tekeminen on vähentynyt ja kognitiivisesti kuormittavat tehtävät ovat lisääntyneet. Reaalimaailman lisäksi meillä on kädessämme koko ajan puhelin, joka kilkattaa vaatien huomiotamme keskittymään digitaaliseen maailmaan. Ympäristömme on niin täynnä ärsykkeitä, että meidän on vaikea keskittyä oleelliseen.


Miten empatia tähän liittyy?

Miten empatia tähän liittyy? Ajatus empatiasta on syntynyt filosofian puolella. 1800-luvun lopulla saksalainen Theodor Lipps käytti sanaa einfühlung (eläytyminen), kun hän mietti kauneuden vaikutusta ihmiseen. Lippsin mukaan ihmisen katsoessa jotain kaunista, hänen oma ymmärryksensä elämästä hahmottuu. Ihminen pystyy ymmärtämään itseään paremmin kauneuden äärellä.

Mikäli edellä kuvattu kuulostaa liian korkealentoiselta, tehdään pieni mielikuvaharjoitus. Ajattele kesäistä tyyntä järvenselkää. Ehkä se on sinulle tuttu järvenselkä, jonka äärelle palaat usein elämässäsi, tai ehkä se on ihanalla matkalla näkemäsi maisema. Ajattele sitä. Näetkö mielessäsi sen herkän elävän pinnan, joka ajoittain herää välkehtimään auringon valoa? Näetkö mielessäsi kauniin kuvan? Syy, miksi järvenpinta herättää sinussa hyvää oloa, on se, että pystyt siirtämään ajatuksesi järvenpinnan herkkään liikkeeseen ja ymmärtämään sen liikettä ja olemassaoloa. Äsken kuvaillessani järven pintaa käytin sanaa herkkä, vaikka kyseessä on inhimillenen piirre.


Lippsin filosofiaan perehtyessäni, aloin pohtimaan voisiko tästä olla apua arjen pauhun ymmärtämiseen. Voisinko empatiaa treenata? Voisinko oppia katsomaan itseäni, toisia ja maailmaa empaattisemmin, koska uskon, että se voisi laskea hartioitani.

Oletko aina nukkunut väärin? Näin kehität keskittymistäsi? Kuinka olla töissä itseohjautuvampaa? Miten liikkua terveellisemmin? Nämä kaikki kertovat meille, että se mikä on jo olemassa ei ole riittävää.

Meidän huomiostamme kilpaillaan lujaa, ja käytetty kalastelutapa, on kertoa miten voisimme olla parempia. Tämäkin kirjoitus on sitä. Oletko aina nukkunut väärin? Näin kehität keskittymistäsi? Kuinka olla töissä itseohjautuvampaa? Miten liikkua terveellisemmin? Nämä kaikki kertovat meille, että se mikä on jo olemassa ei ole riittävää. Meidän jokaisen tulee joka hetki pyrkiä tekemään asioita paremmin, ennemmän ja tehokkaammin. Tavallisuus on yhtä kuin epäonnistuminen. Saman toistaminen kertoo luovuttamisesta ja haluttomuudesta pysyä elämän tenhossa kiinni. VMP (vittu, mitä paskaa)!


Minun sukupolvi on kasvatettu uskomaan, että meistä on mihin vaan! Meillä on mahdollisuus kääriä hihat ja tehdä ihmeitä. Suomalainen matalahierarkinen yhteiskunta on osaltaan vahvistamassa sitä ajatusta, että yksilö voi omalla panoksellaan tehdä suuria. Tähän kun yhdistetään aiemmin kuvaamani jatkuvan itsensä kehittämisen vaade, niin ei ihme, että niin moni on ihan loppu.

Me pystymme vaikuttamaan hyvin harvaan asiaan elämässä. Työmatkasi kestoon vaikuttaa se, kuinka moni lajitoverisi on liikkumassa kanssasi samaan aikaan, mitkä kaikki tieosuudet ovat saaneet rahoitusta korjaamiseen, millainen keli on sekä kuinka ehjä ja toimiva valitsemasi kulkuväline on. Työpaikkasi sijaitsee rakennuksessa, joka on juuri sellainen kuin on riippumatta sinusta. Sen seinät, ikkunat, putkistot – sinulla ei ole niihin vaikutusta (jos olet kiinteistöhuoltaja, niin näsäviisastele keskenäsi). Juhliisi saapuvat ne vieraat, jotka ovat terveenä, jotka ovat saaneet lapsille hoitajan ja jotka eivät ole töissä. Kuittipaperista välillä kuluu muste tosi helposti pois, jos se on väärin rypyssä.

Meidän ympärillämme on maailma, jolle emme hirveästi mahda mitään, joten ainoa, mitä voimme, on arvostaa sitä: nauttia, ihmetellä ja pysähtyä. Kun ymmärtää oman erillisyytensä ympäröivistä asioista ja ihmisistä, voi ymmärtää oman riippuvuutensa niistä.


Empatiakoulu on minun halaukseni sille mitä on jo. Juoksemalla ei olla aina nopeammin perillä, joskus sitä ollaan huohottamassa ihan väärässä paikassa. Lähdin tutkimaan empatiaa, koska tarvitsin itse rauhaa, selkeyttä ja ymmärrystä arkeeni. Nyt olen valmis jakamaan havaintojani ja oivalluksia toisille.


Tuuma-kustannus Empatiakoulusta:

Itsensä ruoskiminen ei pue ketään!


Ruoskittu ihminen on voimaton, kipeä ja lannistettu. Sitäkö oikeasti haluamme itsellemme? Elämä ympärillämme kannustaa muutenkin tehostamaan, puristamaan, pinnistämään ja ottamaan kaikesta someen hienon kuvan todisteeksi. Vertailemme itseämme toisiin ja yritämme muuttua koko ajan paremmaksi versioksi — oman jaksamisen varjolla.


Röyhkeyskoulu-kirjassa Jenni Janakka opetti tunnistamaan omaa osaamista ja tuomaan sitä esille. Empatiakoulussa pysähdytään näkemään omat rajat ja kunnioittamaan niitä. Kirjan avulla lukija pääsee kääntämään armollisen ja lempeän katseensa itseensä. Kuinka nähdä itse itsensä sellaisena kuin on?


Empatiakoulussa Janakka auttaa lukijaa arvostamaan olemassa olevaa tavoitteiden sijaan. Kirjassa on tehtäviä, joiden avulla lukija löytää välineitä, miten jaksaa paremmin niin työelämässä kuin elämässä ylipäätään.


Tilaa Jenni teille puhumaan tästä!

16 views0 comments