Ja kun kirjoitan tämän ohjeeksi tänne, kirjoitan tämän eritoten niille kahdelle pystysuoralle rypylle kulmieni edustalla, jotka kovin tiheään tykkäävät naamalleni ilmestyä. Olen jostain omaksunut uuden tavan asennoitua itseeni, ja se on olla jotenkin aivan todella tosissaan. Tämä ei hyvä!
Kun itseään ei ota niin kovin tosissaan, kaikki on paljon kevyempää. Kyllä tässä elämässä riittää raskauttavia asioita ilmankin, että niitä tarvitsee ehdoin tahdoin ruveta taakakseen keräämään. Siispä suositan vähäisempää totisuutta itseään kohtaan. Tämä on näppärä käsiteltävä myös siitä syystä, että omaan asenteeseensa pystyy helpommin vaikuttamaan.
Minulla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten ystäväni Suski minut kokee, mutta aivan todella paljon mahdollisuuksia kehittää omaa tarkasteluani. Siispä jos sitä suhtautuisi itseensä vähän vitsikkäämmin. Miten se olisi erilaista? Listasin asenteiden erot.
Totinen itsensä tutkailu:
1) Asioista tulee heti paljon raskaampia. Kun sitä myrähtelee omaa olemustaan paavolipposmaisella totisuudella, ei kepeitä taajuuksia tule päästeltyä. Pitää olla hirmuisen varma kaikesta. Eikä sitä elämässä pääse kovin usein oikeasti edes olemaan kovin varmaa mistään. Jos ottaa itsensä tosissaan, tulee yrittää oikein kunnolla vakuuttaa ensin itsensä, jotta voi sen jälkeen vakuuttaa toiset. Tähän tämmöiseen pinnistelyyn saattaa kulua aikaa päiviä tai kuukausia (tai vuosia), eikä valmista meinaa tulla. Kauheen raskasta!
2) Päätöksen teko vaikeutuu. Ei voi möläytellä tai päättää mitä sattuu. Kun on tosissaan pitää itsensä kanssa kokustaa, ja kuunnella, kun pään sisällä asustava lamaannus kukkii luovuuttaan ja keksii syitä, miksi ei onnistu. Miksi mikään ei kannata juuri sillä tavoin, kun on nyt keksitty. Tosissaan oleminen edellyttää kaikkien mahdollisten skenaarioiden huomioon ottamisen ja niitä varten suunnitelman kehittämisen. Varmuus ei kasva, mutta ryppyjen määrä otsalla kyllä.
3) Omat kämmit tuntuu merkittävästi raskaammilta. Jokaiselle meille sattuu noloja tilanteita tai tulee epäonnistumisia tai toiset eivät lähde mukaan ideaan, mistä itse on täysin vakuuttunut. Niitä tulee! Ei voi välttää. Jos kuitenkin ottaa itsensä niin pirun tosissaan, niin näistä kämmeistä tulee sielua polttavaa happoa, joka ilkikurisen naurun kera syövyttää sisukaluja. Ei kannata! Kuten ajattelija Holma sanoi yhdessä Auta Antti! -podcadstin ensimmäisistä jaksoista, KETÄÄN EI KIINNOSTA! Jokaisella on aivan uskomattoman kiinnostava oma napa ja sen tarkastelu vie valtaosan yksilön huomiointikyvystä. Joten ottakaamme tämä tieto voimavarana!
4) Kasvoille päivä päivältä uraa tekevät polut ilmestyvät kohtiin, mitkä saavat naamasi näyttämään vihaiselta. Sitten sitä on pakko olla vihaista loppuelämä.
Kepeämpi suhtautuminen:
1) Voi olla, että on kivempaa. En väitä, etteikö tosissaan voi olla hyvää pössistä, mutta vähän väitän kuitenkin. Rutatun otsan kanssa ilo näyttää naamassa oudolta.
2) Jää energiaa oppimiseen. Kun ei keskinkertaisesta suorituksesta aiheutunutta itseinhoa tarvitse kaikin voimin padota, voi energian käyttää asian tarkasteluun mahdollisten oppien havaitsemiseksi. Häpeä on todella raskas hiljennettävä ja jos totisena joutuu sen kanssa painimaan niin, että uupuu ilman mitään katharsista.
3) Teot näyttäytyvät pienempinä. Ja se on hyvä! Pienempään asiaan on helpompi tarttua ja sitä seuraavat teot näkyvät paremmin pienempien askareiden takaa. Jos on niin kovin tosissaan vaikka yksittäisen sähköpostin kanssa, siitä tulee kokonaisen työpäivän suurin teos. Tai jos joku suunnitelma ei toiminutkaan, se oli vain yksi suunnitelma. On muitakin suunnitelmia, mitä voi keksiä. Pienempiä oivalluksia on helpompi tehdä useampia.
4) Leikkisyys lisää luovuutta. Sen sijaan että ajattelisi, mitä tässä tilanteessa nyt PITÄÄ tehdä, suositan kokeilemaan pohdintaa sitä kautta, että mitä tässä VOIKAAN tehdä. Älä tee mahdollisuuksien miettimisestä pakollisten askareiden listaamista. Niin näppäriä ja ajattelua helpottavia kuin To do -listat onkaan, niin ne tuntuu tappavan ilon kivoistakin askareista. Niistä tulee heti nenännyrpistysmateriaalia. Sinä voit. Saat. Ja kattellaan, mitä kaikkea voitkaan!
- -
Joo, ei ruveta täysin pelleilemään. Kannetaan vastuu tekemisistä, mutta ennen kuin se koko naama on ihan rusinalla, niin hörähdä vähän. Itsensä kehittäminen, projektien eteenpäin vieminen, ideointi ja ihan vaikka vain niiden sähköpostien kirjoittaminen – kaikki on ainakin tuhat miljonaa kertaa raskaampaa, jos sitä ottaa itsensä koko ajan niin hiton tosissaan. Se aiheuttaa turhaa jännitystä, passiivisuutta, jumitusta ja laksatiivisia oireita.
