Kirjoitin alkuvuodesta kirjoituksen Burnarisukupolvi: Miten työelämästä tuli niin polttavaa. Se sai osakseen paljon kommentteja eri somekanavissa sekä useita henkilökohtaisia viestejä, joissa ihmiset jakoivat heidän omia kipuilujaan jaksamisen kanssa. Koska aihe kiinnosti, lupasin palata vielä burnarin ääreen.
NOPEA VÄLIHUOMIO, ENNEN ITSE ASIAA. Tässä ajassa aiheen rajaus käsitetään helposti kirjoittaja suppeana ymmärryksenä. Jos ei kirjoita kaikkien ongelmista, on niitä ihmisryhmiä vastaan, joita ei erikseen kirjoituksessa mainitse. Sain kritiikkiä siitä, kuin tässä ajassa loppuunpalamista on muillakin kuin vain milleniaaleilla, joiden näkökulmasta siis kirjoitin yllä mainitun postauksen.
Minä rajaan aiheita, jotta pystyn käsittelemään kunnolla. Tai jos puhun naisten näkymättömyydestä esim. Wikipediassa, ymmärrän silti, ettei naiset ole ainoa ihmisryhmä, joka on siellä aliedustettuna. Minun tähän asti kerryttämäni tieto ja osaaminen mahdollistaa minun puhumisen naisten aliedustuksesta, ja muissa tapauksissa siirryn mielelläni itse kuunteluoppilaaksi.
Halusin palata tähän nykyään niin kovin yleiseltä tuntuvaan loppuunpalamiseen, ja pohtia syitä sille. Minkä ihmeen takia se on nykyään niin kovin yleistä?!
Halusin palata tähän nykyään niin kovin yleiseltä tuntuvaan loppuunpalamiseen, ja pohtia syitä sille. Minkä ihmeen takia se on nykyään niin kovin yleistä. Tämän pohdinnan voisi kuitata lyhyesti vain toteamalla, että meistä on tullut niin pehmoja, ettei me enää kestetä mitään stressiä vaan heti ollaan ihan puhki. Mutta onko asia tosiaan näin? Mikä meidän työelämässä on muuttunut, jos ihmiset palaa nykyään niin helposti loppuun?
Päätin pohtia työelämän kuormittavuutta yleisimmin kuultavien tuskailulauseiden avulla. Toivon, että niiden avulla saisimme hieman edes käsitystä siitä, miksi on ihan ymmärrettävää ylikuormittua.
1. "Mulla on sähköposti taas ihan täynnä."
Sähköposti, tuo sähköinen kirje, joka mahdollistaa nopean ja tehokkaan kommunikoinnin. Ennen jouduttiin kirjoittamaan kirje, sulkemaan se kirjekuoreen, viemään postiin ja odottaa pari päivää. Tai sitten faksattiin, se oli seksikästä.
Nyt kun kaikki on sähköpostin äärellä, ihmisiä ei tarvitse tavata vaan asioita voidaan näppärästi sopia sähköpostitse. Sopia, järjestellä, esitelmöidän ja avata sähköpostin välityksellä. Sitten niitä sähköposteja selataan aamusta iltaan, odotetaan vastausta/vahvistusta tai infoa, että kyseinen henkilö ei olekaan oikea henkilö asiaa hoitamaan ja sähköposti tulisi lähettää jollekin ihan toiselle tyypille.
Puhelimen näytöllä sähköposti-kuvakkeen vieressä vimmaisen punaisena hohtavat pallerot kertomassa kuinka paljon on lukemattomia viestejä, eikä yksikään ole niistä vielä se viesti, mitä oikeasti odotat.
Jokainen lomalle lähtevä tietää sen kylmäävän tunteen näpytellessään poissaoloviestiä, kuinka rentoutumisen jälkeen alkaisi välitön stressaantuminen, kun loman aikana kasautuneet viestit pitää käydä läpi. Tätä kompensoidakseen moni saattaa jo lomalla kuikuilla sähköpostejaan ja sehän se vasta onkin rentouttavaa.
2. "Mä en tiedä mihin mun kaikki aika taas tänään meni."
Teknologia on auttanut meitä tehostamaan työskentelyämme enemmän kuin ymmärrämme edes päivitellä. Riippumatta siitä, millä alalla ihminen on, tämä teknologinen kehitys on ihan varmana muovannut viikon työrutiineja edes hieman uuteen kuosiin. iPad, työpaikan raportointijärjestelmä, uusi kellokortinsysteemi, työtä tehostava ohjelma ja se taskussa kulkevat toimisto (lue: älypuhelin).
Nämä kaikki välineet voivat hyvinkin olla tehostamassa työskentelyä, kun katsotaan isoa kuvaa, mutta yksilön tasolla nämä muovaavat työstä vähemmän konkreettista. Me tarvitsemme vähemmän välitason johtajia, kun työntekijät itse päätyvät raportoimaan tekemisistään suoraan tietokantaan ja tietokannan avulla saadun datan perusteella pystytään tehostamaan taas työskentelyä tai havainnoimaan virheet. Työpäiviimme on tullut työn oheen aikaa vievää työn raportointia ja erinäisen datan kerryttämistä.
Konkretian puute tekeen oman työskentelyn ymmärtämisestä vaikeaa. Kun asunnon lattiaa lähtee laminoimaan, päivän jälkeen on helppo tarkastella tehtyä työtä. Toisin on koneella istuessa. Koko päivä sama tuoli ahterin alla ja stressaantuneena hakaten näpäiminstön kirjaimia, ja päivän jälkeen epämääräinen olo siitä, että mitä tulikaan tehtyä kun kaikki tekstitiedostot näyttävät mielessä täysin samalta ja yhtä epämääräiseltä.
3. "Mulla on taas ihan hirveesti tekemistä."
Kun on ne kaikki sähköpostit, raportit, selvitykset, suunnitelmat ynnä muut on kirjoitettavana, ja sitten vielä ne käytännön työt, niin tehtävien asioiden runsas määrä mielessä saattaa lysäyttää hartiat jo päivän aluksi. Venäläinen psykologi Bluma Zeigarnik on tutkinut sitä miten, me muistamme paremmin tekemättömät ja keskeneräiset tehtävät kuin ne, mitkä me olemme jo saaneet tehtyä. Tätä ilmiötä nimitetään psykologin mukaisesti Zeigarnik-efektiksi.
Eli mielessä pyörii päättymättömällä kasetilla kaikki asiat mitkä ovat vielä kesken, mitkä pitäisi hoitaa ja mitä tämän pään omistava LAISKA VÄTYS EI VIELÄKÄÄN OLE SAANUT AILKAISEKSI. Meidän mielemme on raivostuttava mikromanageroija, jonka jankkaa meille koko ajan tekemättömistä tehtävistä. Kun me sitten olemme saanet jotain tehtyä, niin se ei ole enää mielelle niin oleellista, joten se unohtuu ja muistelun resurssit siirtyy jälleen niihin tekemättömiin.
Moni tykkää käyttää "to do" listoja apuna asioiden muistamisessa sekä hahmottaakseen, mitä kaikkea pitää tehdä. Niin näppäriä, ihania ja käteviä kun nuo listata onkaan, niin myös ne ovat luomassa meille loppumattoman työmäärän tunnetta. Ihmisen mieli ei nimittäin kykene ymmärtämään, että tehtävät vievät eri määriä aikaa ja energiaa. Tällöin jos kirjaat jokaisen pikkuisenkin asia listaasi (itse kirjaan, siten ne muistuu hyvin ja on ihana laittaa ruksia tehtävän eteen) mieli käsittelee ne kaikki isohkoina ja ponnisteluja vaativina tehtävinä.
Eli lyhyen sähköpostin kirjoittaminen, näyttäytyy tekemättömänä samanlaisen ponnisteluna kuin esityksen valmistelu, vaikka toinen veisi 2 minuuttia ja toinen 3 tuntia. Tämä saattaa paineistaa koko listaan tarttumista, ja olla osaltaan luomassa tunnetta loputtomasta suosta, jossa jokaisen tehtävää tehdessä listalle pamahtaa lisää tehtäviä, eikä valmista tule koskaan.
Monet antavatkin ohjeeksi suorittaa päivä aluksia kaikki pikkutehtäviä, kuten niitä sähköpostien lähtettelyitä, sillä siten saa karsittua tehtävälistasta paljon kohtia pois ja päivään tulee kokemus reippaasta asioiden hoitamisesta.
4. "Mä koitan olla oikein tehokas."
Meillä elää tässä ajassa myös vahvana tehokkuuden sokea fanitus. Kirjoitin tästä jo Burnarisukupolvi -kirjoituksessani, mutta koin oleelliseksi nostaa vielä tässä esille. Osin siitä syystä, että tämä on minua henkilökohtaisesti piinavaa asia. Minussa elää vahvana käsitys siitä, että jos vain saan itseni pysymään keskittyneenä ja skarppina, kykenen hoitamaan paljon asioita -niin kuin minun pitäisikin! Ruoskin koko ajan itseäni maksimaalisen tehokkuuden äärelle, jolloin kaikki muut työskentelyn tilat ovat epäonnistunutta lorvintaa. Odotan itseltäni jotain konemaista kykyä, ja mikäli en saavuta sitä, kyse on mielen velttoudesta tai väärästä ravitsemuksesta tai väärästä kehon rasituksesta.
Nyt tämä saattaa antaa mielikuvan minusta sykettäni mittaavana, raakapuuroa nauttivana ja joogassa juoksevana maanisena muijana, mutta se on täysin väärä. Olen käynyt todella vähän salilla tämän kevään aikana. Mutta minun mielessäni on mahdollista saavuttaa jokin erityisen tehokas työskentelyn tila, ja kaikki muut on virhetilaa.
Ihminenhän ei ole kone. Me emme kykene kirjaamaan raportteihin tasaisen tehokasta työskentelyä päivästä ja tunnista toiseen. Joskus saadaan enemmän aikaiseksi ja toisinaan vähemmän. Niin se vaan on. Tuntuu kuitenkin, että tämä tehokkuuden fanitus on opettanut meidät hyväksymään hyvänä vain ne satunnaiset kerrat, kun onnistumme saamaan paljon aikaiseksi.
Välillä tarvii happee. Välillä tarvitaan jähmeämpää tekemistä. Ja jos ajattelemme asiaa luovuuden vinkkelistä, niin mikäänhän ei nujerra luovuutta niin hyvin kuin pakotettu tehokkuus. Jos sinun pitää ratkaista, luoda, kehittää tai ajatella jotain, sinun tulee kyetä antamaan aivoillesi löysää. Paradoksaalisesti silloin kun luopuu pakotetusta tehokkuudesta saattaakin päätyä olemaan todella aikaansaava.
MITÄ SITTEN NEUVOKSI? Ehkä yllä mainittujen asioiden tiedostaminen auttaa jo vähän. Jos haluaa tarkemmin ymmärtää omaa tekemistään ja mihin päivän aikana kuluu aikaa, suosittelen pitämään parisen työpäivän ajan päiväkirjaa itselleen, johon kirjaa mitä on tullut tehtyä. Kirjaa kaiken. Itselleen. Ei kenellekään muulle. Siten voisi ymmärtää paremmin omaa työtään ja panostaan. Toisena neuvona annan asioista keskustelemisen ystävien ja/tai kollegoiden kanssa. Ja viimeisenä vinkkinä armo. Sinä teet sen, mitä sinä kykenet. Sinulla ei voi olla enempää energiaa, tarmoa ja kykyä kuin mitä sinulla on.
”Hyvä on hyvä ja täydellinen täydellinen. Ei niin, että vain täydellinen on hyvä.” - minä teoksessani Röyhkeyskoulu (Tuuma kustannus 2019)
