• Jenni Janakka

Kärsiikö uskottavuuteni kun puhun myös seksistä?


Olen kirjoittanut kirjan Röykeyskoulu, jossa käsittelen sitä millaiset asiat vaikuttavat naisten työskentelyyn ja uran luomiseen. Käytän omassa tutkailussani materiaalina eri tieteenalojen tutkimuksia sekä omia että tuttavieni kokemuksia. Sanallistan ymmärrettävään muotoon kaikkia niitä ilmiöitä ja tekijöitä, mitkä jarruttavat naisten urakehitystä. Avaan lasijyrkänne ilmiötä, jota maailmalla on tutkittu vuodesta 2005 lähtien, mutta Suomessa siitä ei liiemmin olla pihahdettukaan. Selitän sen, miten minä opin ymmärtämään paljon käytetyn termin ”rakenteet” joista puhutaan liitettyinä sanoihin kulttuuri ja yhteiskunta.


Se on ihana kirja! Miten paljon opinkaan sitä tehdessäni, ja miten paljon sain haastaa itseäni selventämään asioita paremmin ja selkeämmin. Ja ah, miten pirun kiinnostavan asian äärellä!

Kun kirjassa on sanoja kuten antropologia ja neurologia, ihmisten on helppo ymmärtää, että minä olen vakavasti otettava asiaihminen. Uskottavat ihmiset puhuvat juuri työelämästä, eikö niin? Entä jos se sama henkilö puhuu yksilön hyvinvoinnista, mutta seksin kautta? Entä jos ihminen puhuu ilolla ja uteliaisuudella seksistä? Jakaa omia kokemuksia ja pohtii niiden taustoja samalla innolla kuin kulttuurin vaikutuksista yksilöön, mutta seksistä? Tipahtaako siinä uskottavuusluokassa pykäliä viihteellisemmän höpön puolelle?


Seksi on historiallisesti ollut osa politiikkaa ja valtaa. Kansoja on hallittu liittämällä seksuaalisuuteen kokemus häpeästä. Ihmisen saa todella hyvin hiljaiseksi ja passiiviseksi, kun hänelle annetaan kokemus häpeästä. Kokemus, että on jotain outoa ja hirvittävää. Kirkko on ollut erittäin innokkaana läpi historian kommentoimassa ihmisen seksuaalisuutta, riippuen kulloistenkin yksilöiden halusta haalia itselleen kirkon avulla valtaa. (En puutu kenenkään uskoon, käsittelen kirkkoa tässä instituutiona.) 1400-luvulla kirkon mielestä jopa seksi oman kumppaninsa kanssa oli syntiä. 1800-luvulla kun eurooppalaiset lähtivät valloittamaan vieraita maita ja kohtasivat kulttuureita, missä mm. monogamia ja seksuaalisuus oli normaaleja, tuli heillä kiire komentaan lähetyssaarjaat laittamaan nämä villit ruotuun.


Ja miten keskiaikaiset papit ja lähetyssaarnaajat vaikuttavat Helsingin Kalliossa vuonna 2019 asuvaan kirjoittajaan?

Kuva: Timo Villanen

Olen joutunut pohtimaan, onko minun fiksua puhua seksistä nyt kun tulee tuo Röyhkeyskoulu kirjakin ulos. Häiritseekö Kaisan kanssa aloittamani podcast uskottavuutta siten, että Röyhkeyskoulun sanoma jää tavoittamatta ihmisiä? Alkavatko ihmiset karsastamaan kirjoituksiani, jos he tietävät, että minä pystyn keskustelemaan myös peppuseksistä?


Kuinka terveellä pohjalla meidän suhtautuminen seksuaalisuuteen on, jos yllä mainittuja kysymyksiä joutuu pohtimaan. Eikö nuo kipuilut juuri paljasta sen, että pölyttyneen ahtaat normit vaikuttaa edelleen vahvasti yhteiskunnassamme.


Mikä on syntiä? Miten on sopivaa käyttäytyä? Dear Eki, olenko normaali?


Kirkko ja valtaapitävät ovat vaikuttanut myös tieteeseen. Ei kaikkia asioita ole yhtä soveliasta tutkia, eikä kaikkia havaintoja ole soveliasta tuoda julki. Tieteessä on uskallettu rehellisesti tutkia seksuaalisuutta vasta hyvin vähän aikaa. Etenkin naisen seksuaalisuus on edelleen kehnosti ymmärretty. Vain 15 vuotta sitten tutkija Jim Pfaus joutui sivelemään naarasrottien genitaaleja pensselillä saadakseen edes tieteellisen vahvistuksen sille, että myös naaraat tykkää seksuaalisesta nautinnosta.


Seksuaalisuuden kautta yksilölle annetta tunne häpeästä on erinomainen tapa opettaa pienentämään ja vähättelemään itseään. Ohjata häpeämään, ja kitkeä turha rohkeus ja tekemisen ilo. Löydän tästä yhtäläisyyksiä Röyhkeyskoulun teemaan. Historialliset perinteet, jossa naista on kontrolloitu elävät ja vaikuttavat edelleen kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme. Olen itse todiste siitä. Minä jännitin sitä, että Himocastin jaksot alkavat ilmestyä. Kärsiikö minun uskottavuus? Onko seksistä avoimesti puhuvat ihmiset jotain outoja hihhuleita ja runkkareita? Olenko minä hupakko?


Minulle seksuaalisuus on ollut aina hyvin luonnollinen ja oleellinen osa omaa olemistani. Se on antanut minulle voimaa ja iloa. Minä en aio hävetä sitä. Minä puhun siitä, koska se on arvokas osa sekä meidän henkistä että fyysistä hyvinvointiamme.


"Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisenä olemista koko elämän ajan." - WHO (Maailman terveysjärjestö)

Vastaus otsikon kysymykseen... - no, mitä mieltä sinä olet? Minä puhun ja kirjoita, koska koen, että minun täytyy. Minä haluan. Haluan kitkeä tarpeetonta häpee ja lisätä ymmärrystä.

Kuva: Timo Villanen

HIMOCAST

Himo, halu, tutina, tärinä, ininä, vimma ja kiima. Himo on iloinen asia. Meissä kaikissa sykkii kiehtova energia, jonka välillä osaamme tunnistaa panetukseksi. Kaisa ja Jenni keskustelevat studiossa seksistä pohjaten omiin kokemuksiinsa, kavereidensa tarinoihin ja tieteellisiin artikkeleihin.