• Jenni Janakka

Visualisoinnin vaarat

Palasin tänä viikonloppuna muutaman podcastin ja artikkelin avulla pohtimaan haaveilua/fantasiointia/visualisointia ja miten ne vaikuttavat meihin. Englannin kielessä on sana visualization, jolla tarkoitetaan mielen sisäisen maailman tuomista näköaistein havaittavaksi. Niputan tässä kirjoituksessani aarrekarttojen askartelun ja haaveilun samaksi toiminnaksi, jotta kykenen kirjoittamaan niistä harmillisista seurauksista, mitä näillä toiminnoilla on.


Ennen kuin menen tarkemmin tähän aiheeseen haluan kiittää kaikkia, jotka ovat laittaneet minulle viestiä edellisestä postauksestani Burnarisukupolvi! Henkilökohtaisia tarinoita, jaettuja oivalluksia ja yhdessä kiroilua. Kiitos niistä! Aiheesta on tulossa jatkojuttu.


Röyhkeyskoulu -kirjassa paljastan oman jokseenkin kiukkuisen suhtautumisen aarrekarttoihin.


"Aarrekarttojen askartelu on saatanan hauskaa, koska siinä saa haaveilla ja kertoa itselleen niin ihanaa satua kuin vain ikinä mieli keksii räiskiä. Näiden aarrekarttojen tekemiseen käytetään aivan pirusti aikaa, ja ne näyttävät hienoilta ja kauniilta. Samalla vaivalla olisi voinut kirjoittaa lasten satukirjan, ja silloin sentään olisi kirja, jota myydä. Saatat päätellä edellisistä lauseista, että suhtaudun ehkä jopa tarpeettoman vihamielisesti aarrekarttoihin. Ja kyllä, emootioita on ladattuna tähän asiaan. [...]

Jokaisella innokkaalla askartelijalla on myös kerrottavana yksi tai useampi tarina, jossa aarrekartta on toiminut. He kertovat henkilöstä, joka oli visioinut oman tulevaisuutensa ja visioinut sen oikein nätisti. Sitten oli mennyt pari vuotta ja kaikki oli tapahtunut. [...]

Mitenkäs kaikki ne ihmiset, joiden aarrekartat ovat vaatehuoneessa, sohvan takana tai sängyn alla pölyttymässä? Olleet siellä jo vuosia, eikä mitään ole tapahtunut. Entä ne aarrekartat, jotka ovat komeasti seinällä, mutta ovat olleet siinä jo niin pitkään, ettei niitä enää edes huomaa? Väitän, että pölyttyneitä aarrekarttoja on merkittävästi enemmän. Kuvittele mielessäsi kaikki maailmassa koskaan tehdyt aarrekartat. Heitän täysin mutulla, että toimineiden ja toimimattomien aarrekarttojen suhdeluku on 1:10 000 000 000. Näpytin tuohon nollia ihan just niin kauan kuin sopivalta tuntui. " - Röyhkeyskoulu, Tuuma kustannus


Vuonna 2002 julkaistiin tutkimus The motivating function of thinking about the future: Expectations versus fantasies, josta käy ilmi kuinka haitallista haaveilu voi olla. Koehenkilöt jaettiin ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle annettiin erilaiset tavat valmistautua tilanteisiin. Tutkijat selvittivät koehenkilöiden toimintaa ihastuneena, vaativassa koetilanteessa ja toipumassa leikkauksesta. Kaikissa näissä ryhmissä huonoiten pärjäsivät koehenkilöt, jotka olivat visualisoineet itselleen onnistumisen. Tutkija Jeremy Dean avaa ilmiötä blogikirjoituksessaan seuraavasti:


"Positiivisten fantasioiden ongelmana on se, että ne mahdollistavat menestyksen tässä ja nyt. Ne eivät huomioi ongelmia, joita matkan varrella mahdollisesti tulisimme kohtaamaan, jättäen meidät vähemmän motivoituneeksi – koska tuntuu kuin olisimme jo saavuttaneet tavoitteemme."

Kun me olemme mielessämme eläneet täysillä läpi jo sen onnistuneen kokemuksen, meille tulee kylläinen ja tyydyttynyt olo. Ja siksi juuri haaveilu onkin niin kivaa. Juuri siksi se tuottaa mielihyvää, koska ilman sen suurempia ponnisteluita päästämme aivot piehtaroimaan onnistumisen aurinkoisella niityllä.


Annan yksinkertaisen esimerkin haaveilun tyydyttävästä tunteesta. Minä ostin itselleni lentoliput keskiviikkona sen seurauksena, että ymmärsin tarvitsevani loman. Tämän jälkeen vietin illan punaviinilasi kädessä tutkaillen majoitusvaihtoehtoja ja tutustuen lomakohteeseen. Tutkailin karttaa, selailin kuvia ja käytin Google Street Viewtä. Suunnittelin ja kuvittelin millainen minun lomani tulee olemaan. Lopulta löysin itselleni mieluisen majoituksen, buukkasin sen ja menin nukkumaan. Seuraavana päivänä oloni oli jo kuin olisin ollut lomalla, koska minun aivoini olivat jo fiilistelleet täysillä rentouttavia lomakokemuksia. Olo oli kevyempi ja rentoutunut.

Tässä esimerkissä tosin haaveilulla oli positiivisia vaikutuksia, koska oli niin solmussa arkeni kanssa, että hyvä jos yhtään mikään tuo hetkeksi aivoille nannaa. Näin haaveilu on nannaa!


Mutta mitä jos käyttäisi aikaa mieleisensä uran kuvitteluun. Ottaisi aikaan ja haaveilisi läpi kaiken. Aivot ovat työskennelleet haaveilussa ja saaneet nautinnollisen tyydytyksen, kun haaveesta oli tullut just niin täydellinen. Olo on rentoutunut. Kun haaveilu on valmis, ympärillä onkin se reaalimaailma. Täpötäysi pyykkikori, loskan tahrimat kengät ja liian tiukka aikataulu, jotta voisi keretä illalla vielä salille. Ne kaikki askeleet haaveen saavuttamiseksi onkin vielä edessä. Jokainen pikkiriikkinenkin siirto tehtävänä. Raskasta! Vaikka se unelma onkin nyt niin hemmetin selkeänä, niin ei hajuakaan mitä tässä nyt voisi tehdä. Ja yleensä kuin sokeriaddikti löytää kaupan karkkihyllylle, niin haaveilija palaa haaveidensa ääreen, muuttamatta mitään elämässä.


Visualisoinnissa ja haaveilussa me tyydytämme janon. Me annamme aivoille jo sen kokemuksen, joka oikeassa elämässä vaatisi työskentelyä ja aikaa.


Jos visualisoidessaan tulevaa miettii itselleen ihana kodin, kauniin työpisteen, aurinkoisia lomamatkoja jne., keskittyy pohtimaan vain kovin ulkoisia asioita. Jos kuitenkin mietimme, mikä on ihan saatanan upeeta elämässä, niin se on itsensä haastaminen, asioiden aikaiseksi saaminen ja uuden oppiminnen. Niistä ne parhaat sävärit saadaan!


Psykologi Gabriele Oettingen on tutkinut haaveilua, ja siihen liittyen podcast suositus: Hidden Brain, You 2.0: WOOP, There It Is! Oettingen sanoo tuossa podcastissa lauseen, jonka itse koin aivan merkittävän tärkeäksi. Hän kertoo kuinka omaa tulevaa pohtiessa, haaveilessa, on oleellista esittää itselleen kysymys:


"What is it in you that stands in a way"

Eli mikä minun kyvyissä / osaamisessa /asenteessa / tavassani toimia / tehdä... on se mikä estää toiveen toteutumisen. Me helposti teemme jostain ulkoisesta asiasta sen esteen, mutta näin tekemällä me hyväksymme oman passiivisen roolin, ja jätämme toimimatta. Me myös pystymme parhaiten vaikuttamaan nimenomaan siihen omaan tekemiseen ja panokseen, joten oikeastaan muuta ei voi. On löydettävä ratkaisu, mitä itse voi asialle tehdä.


Mikäli se olisi vaikka uusi pesti, mistä haaveilee, niin mitä pitäisi oppia, jotta voisi ottaa sen pestin vastaan? Tai mitä pitäisi tehdä, jotta saisin sen? Kenelle pitäisi puhua? Keneltä voisi kysyä neuvoa, mitä pitää tehdä?


Se, että lemmimme omaa egoamme unelmissamme kauniilla tulevaisuuden fantasioilla, laskee energiatasoja, rentouttaa ja passivoi. Se ei vie mihinkään. Eikä siis kaiken tarvitsekaan aina viedä mihinkään. Haaveilu on kiva harrastus, mikä auttaa rentoutumaan arjessa. Yleensä tosin vimmaista haaveilua harrastavat ihmiset eivät ole tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen elämässä ja he kaipaavat muutosta. Muutosta ajatellen haaveilu ja komeen tulevaisuudeen kuvittelu lamaannuttaa, koska se antaa itsessään jo aivoilemme ihana tyydytyksen.


Suhtaudun aarrekarttoihin ja haaveiluun lämpimällä raivolla ehkä siksi, että olin nuorempana ihan merkittävän hyvä haaveilemaan. Haaveilin lujaa ja paljon, mistä seurasi se, että todellisuus tuotti jatkuvasti pettymyksiä, koska ite haaveilin paremmin. Olen opettanut itseäni arvostamaan konkreettisia tekoja, ongelmien ratkaisua ja esteiden ylitystä, sillä niiden avulla niitä askelia otetaan.


  • YouTube - Black Circle

Copyright Jenni Janakka 2018